Suomessa on käynnistynyt uusi, ainutlaatuinen tutkimushanke, jonka avulla ymmärretään entistä paremmin sairauksien syitä ja mahdollisia hoitomuotoja. FinnGen-tutkimuksessa hyödynnetään suomalaisten biopankkien keräämiä verinäytteitä ja tavoitteena on saada mukaan 500 000 suomalaista. Tutkimushankkeen arvioidaan kestävän kuusi vuotta ja sen budjetti on lähes 60 miljoonaa euroa.
FinnGen-tutkimushankkeen avulla pyritään ymmärtämään entistä paremmin sairauksien syitä ja kehittämään yksilöllisempiä ja tehokkaampia hoitomuotoja. Tutkimushanke perustuu perimästä saatavaan tietoon eli genomitietoon, ja tavoitteena on saada biopankkien kautta tutkimukseen mukaan 500 000 suomalaista seuraavan kuuden vuoden aikana.