Biopankkien rooli

FinnGen-hankkeessa hyödynnetään suomalaisten biopankkien keräämiä näytteitä.
Teräksisiä suuria säiliöitä Meilahdessa sijaitsevassa biopankkinäytteiden säilytystilassa.
Näytteiden laadukas säilyttäminen on keskeinen osa biopankkitoimintaa

Biopankkeihin kootaan näytteitä ja tutkittavaan liittyvää tietoa suostumuksen antaneilta henkilöiltä lääketieteellistä tutkimusta varten. Biopankkiin ei kerätä näytteitä vain yhtä tiettyä tutkimusta varten, vaan myös erilaisiin tuleviin tutkimustarpeisiin. FinnGen-tutkimus on ensimmäinen laajamittainen suomalaisten biopankkien yhteinen hanke.

FinGen-tutkimushankkeeseen osallistuu seitsemän alueellista ja kolme valtakunnallista biopankkia, jotka ovat sairaaloiden, yliopistojen ja muiden tutkimusta tekevien tahojen (THL, Veripalvelu) omistamia. Biopankkien tehtävänä on varastoida näytteitä ja tietoja ja luovuttaa niitä korkealaatuisille tutkimus- ja tuotekehityshankkeille, joiden tavoitteena on selvittää sairauksien syitä ja edistää väestön terveyttä.

Suomen biopankit ja niiden logot esitettynä kartalla. Suomessa toimii 7 alueellista biopankkia ja 4 koko Suomessa toimivaa biopankkia.

FinnGen-tutkimus on ensimmäinen näin monen suomalaisen biopankin yhteinen hanke. Biopankit päättävät biopankkilain ja omien sääntöjensä mukaisesti, mitä näytteitä ja tietoja voidaan luovuttaa FinnGen-tutkimushankkeen käytettäväksi. Biopankit valvovat lisäksi näytteiden ja tietojen käyttöä hankkeessa, koska ne ovat hankkeen osapuolia.

Tutkimushankkeen aikana näytteistä tuotettu genomitieto palautuu biopankkeihin ja on näin jatkossa kaikkien biopankkitutkimusten hyödynnettävissä. Tämä lisää biopankkinäytteiden tutkimuksellista arvoa merkittävästi.