Mediakutsu: Merkittävä tutkimusinvestointi lääketieteen läpimurtoihin tähtäävälle FinnGen-tutkimukselle

FinnGen-tutkimushankkeen avulla pyritään ymmärtämään entistä paremmin sairauksien syitä ja kehittämään yksilöllisempiä ja tehokkaampia hoitomuotoja. Tutkimushanke perustuu perimästä saatavaan tietoon eli genomitietoon, ja tavoitteena on saada biopankkien kautta tutkimukseen mukaan 500 000 suomalaista seuraavan kuuden vuoden aikana.
lakkoja
FinnGen-hanke

Tämän koko Suomen kattavan tutkimuksen merkittävimmät löydökset voivat auttaa ihmisiä ympäri maailmaa. Hanketta johtavat Helsingin yliopisto (Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM/HiLIFE) ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Helsingin Biopankki).

Tutkimushanke toteutetaan sekä kotimaisen, Tekesin myöntämän rahoituksen, että kansainvälisen lääketeollisuuden rahoituksen turvin. Hanke perustuukin poikkeuksellisen avoimeen tutkimusorganisaatioiden, biopankkien ja lääketeollisuuden yhteistyöhön.

Julkistamistilaisuudessa tutkimuksen vastuuhenkilöt kertovat lisää hankkeen merkityksestä ja toteutuksesta ja rahoittajat kertovat, miksi merkittävä investointi kohdistuu juuri Suomeen.

Lämpimästi tervetuloa!

 

Aika: Tiistai 19.12. klo 8.45–10.30
Paikka: Team Finland -talo, auditorio, Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki

Ohjelma:

8:45 Kahvitarjoilu

9:05 – 9:10
Tilaisuuden avaus: Pekka Soini, Tekesin pääjohtaja

9:10 – 9:30
Tutkimusmatka perimäämme: FinnGen-hankkeen tavoitteet ja merkitys Suomelle
Professori Aarno Palotie, Suomen molekyylilääketieteen instituutin (FIMM) tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto

9:30 – 9:40
Suomalaiset biopankit mukana FinnGen-hankkeessa – mitä tutkimus tarkoittaa näytteenantajien kannalta?
Helsinki Biopankin johtaja Kimmo Pitkänen, HUS

9:40 – 9:55
Tutkimuksen rahoittajat: Suomen erinomaiset edellytykset terveysalan tutkimukselle, innovaatioille ja kasvulle

9:55 – 10:00
Potilaiden näkökulma: Yksilöllisellä diagnosoinnilla ja hoidolla kohti parempaa elämää
Syöpäpotilaat ry:n puheenjohtaja Minna Anttonen

10:00–10:30 Aikaa kysymyksille